Babi Badalov
Jaakko Pallasvuo
Eugène Sundelius von Rosen
The diary used to be our most private and secret thing – until it wasn’t. Think of all the diaries (sometimes with a little lock on them) pried open and read by those described in less than flattering terms on their pages. That scene is a common trope in literature, theatre and cinema, just like the diary entry as a narrative form.
Many diarists have dreamt – privately, secretly – about posthumously sharing their life with the interested public. Publishing diaries (and writers’ letters, and artists’ notebooks) has become a whole industry driven by our lust for illicit insight, and ultimately our hope that process will reveal itself as superior to product.
From Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Babi Badalov
From Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Babi Badalov
Social media have accelerated this transformation of the private into the public. Today, it seems, little privacy remains. We upload our lives onto insidiously designed platforms, willingly sharing sensitive data with the real clients of Gmail and Facebook and Instagram. When they pursue us with individually tailored ‘prediction products’ we feel only vaguely spooked, although their digital mind-reading threatens to deprive us of our human unpredictability and thereby of our free will.
As always, attempts may be made to subvert such dominant systems, but only from within. And as usual, artists are among the more efficient subversives, because they can operate both systemically and individually, both as members of collective communities and as singular free agents. Artists can amplify or distort the messages broadcast by mainstream culture and play them back at such loud volume or with such quiet subtlety that the stream begins to turn.
The three artists whose practices make up this exhibition have things in common. They draw and write prolifically: on paper, on textiles, on public surfaces such as walls or computer screens. They acknowledge few boundaries between image and word, and even fewer between the actual (physical) and virtual (digital) presence of their work, or indeed between ‘work’ and ‘life’ as separate entities. They are all extensively visible on Instagram, mostly for reasons other than self-promotion.
Babi Badalov, Realiti Is Visual, 2019, house pant on wall; Euro-Collage, 2019, courtesy the artist and Galerie Jérôme Poggi, Paris. Photo: Jussi Tiainen
But of course these artists also differ from each other. Babi Badalov (Azerbaijan/France, 1959) executes a site-specific mural painting and shows works on textile. He is internationally known for his ‘think-things’ or ‘alphabet-ornaments’: word-images or visual poems, reminiscent of his time as an underground poet and painter in 1980s Leningrad and interpreting the dire state of today‘s world in idiosyncratic variations on the ‘arabesque’. Its meandering, itinerant, orientalist lines stand in for Badalov himself. He says: ‘In these terrible times – with Syria, Iraq and Afghanistan totally destroyed, with the climate catastrophe and terrorism – I can’t be tolerant and polite about everything.’
Eugène Sundelius von Rosen, Money Rover Alex Beran, 2019, digital print, 84 × 59 cm
Badalov calls his Instagram account, with more than 43,000 posts, ‘a very private visual diary’. Nevertheless, it will be displayed in real-time in the exhibition, just like that of Eugène Sundelius von Rosen (Sweden, 1991). Still a student at the Royal Institute of Art in Stockholm, his production – of drawings, comic books, animations, performance-based video and poetry – is already sizeable. He conjures up a drawn world, with sexless and ageless characters endlessly saying and doing non-descript things, as a counter-image to the ‘undrawn world’ that he also ceaselessly photographs. Counter-intuitively, the narcissist bent of this ‘diary life’ (the neologism is his) comes across as a self-reflexive, productively poetic being-in-the-world. A generous selection of drawn work is shown.
Left to right: Babi Badalov, Art Books, 2019, ink on recycled textile; Jaakko Pallasvuo, Spring–Summer 2019 (details: textile, mixed media); live feed of Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Jussi Tiainen
Left to right: Jaakko Pallasvuo, Spring–Summer 2019 (details: watercolour on paper, mixed media); live feed of Eugène Sundelius von Rosen’s Instagram account. Photo: Jussi Tiainen
If Sundelius von Rosen’s politics and poetics are more personal and less ideological than Badalov’s (and not only because of the difference in age and experience), Jaakko Pallasvuo (Finland, 1987) combines both approaches, with an ironic edge pointed at the art ecosystem he expertly inhabits. His comic-strip mini-essays – satirising our reliance on hypocritical complacency for survival under platform/surveillance capitalism – have almost 18,000 followers on Instagram, but here the ‘original’ sheets of paper are shown attached to primed canvas, together with other visuals executed in various formats and materials or work using the moving image as its vehicle. Pallasvuo may be using language – both English and Finnish – extensively, but he remains an eminently visual artist.
Eugène Sundelius von Rosen, c (1–200), 2018–19, 200 drawings on A4 paper. Photo: Jussi Tiainen
In the foreground: Eugène Sundelius von Rosen, posters, 2019, digital prints, all 84 × 59 cm. Individual titles, top to bottom: Shadow of Benjamin-Room VII; Money Rover Alex Beran; Thornberries;Medium Exe; Dexter’s Lab; Corner; 08 6; 3; Children of Rotterdam. Photo: Jussi Tiainen
Left to right: Babi Badalov, Art Books; Freedom; Melancholia; Fly to Home, Cry to Home; Twogether; Sexualism; Fight Racism; Fight Racism (all 2019, all ink on recycled textile), courtesy the artist and Galerie Jérôme Poggi, Paris; Jaakko Pallasvuo, Spring–Summer 2019 (details: textile, mixed media). Photo: Jussi Tiainen
On the hanging screens, left to right: Babi Badalov; Visual Poetry, 2017–19, 48 drawings, ink on recycled paper, courtesy the artist and Galerie Jérôme Poggi, Paris; Jaakko Pallasvuo, Spring–Summer 2019 (details: textile, mixed media); Eugène Sundelius von Rosen, Adriel, 2018, digital print; Fuxing Road, 2018, digital print. Photo: Jussi Tiainen
From Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Babi Badalov
From Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Babi Badalov
From Babi Badalov’s Instagram account. Photo: Babi Badalov
From Eugène Sundelius von Rosen’s Instagram account. Photo: Eugène Sundelius von Rosen
From Eugène Sundelius von Rosen’s Instagram account. Photo: Eugène Sundelius von Rosen
From Eugène Sundelius von Rosen’s Instagram account. Photo: Eugène Sundelius von Rosen
From Eugène Sundelius von Rosen’s Instagram account. Photo: Eugène Sundelius von Rosen (‘Lavender in wardrobe. Tea bag taped in place during sleep. Along the base of the nose.’)
Babi Badalov
Jaakko Pallasvuo
Eugène Sundelius von Rosen
Päiväkirja oli aikoinaan kaikkein yksityisin ja salaisin esineemme – kunnes se lakkasi olemasta sitä. Ajatelkaa vaikka kaikkia niitä päiväkirjoja (usein varustettuna pienellä lukolla), jotka on väkisin avattu ja niitä ovat lukeneet sellaiset, joita on kuvattu vähemmän mairittelevasti niiden sivuilla. Kohtaus on yleinen aihe kirjallisuudessa, teatterissa ja elokuvassa.
Monet päiväkirjan pitäjät ovat salaisesti unelmoineet elämänsä jakamisesta kiinnostuneen yleisön kanssa oman kuolemansa jälkeen. Päiväkirjat (ja kirjailijoiden kirjeenvaihto ja taiteilijoiden luonnosvihkot) muodostavat oman kirjallisuuden genrensä, jonka menestystä ruokkii tirkistelynhalumme ja viime kädessä toiveemme, että prosessi osoittautuu paremmaksi kuin itse tuotos.
Sosiaalinen media on kiihdyttänyt yksityisen muuntumista julkiseksi. Jäljelle jäävää yksityisyyttä on enää vähän. Me lataamme arkaluontoista aineistoa elämästämme ovelasti suunnitelluille alustoille ja jaamme auliisti tietoa Gmailin, Facebookin ja Instagramin todellisten asiakkaiden kanssa. Lopputuloksena meitä ahdistellaan yksilöidyillä ”ennustetuilla tuotteilla” ja tunnemme itsemme vain epämääräisesti säikytetyiksi, vaikka digitaalinen ajatusten lukeminen uhkaa viedä meiltä inhimillisen ennustamattomuutemme ja sen myötä vapaan tahtomme.
Kuten aina, tällaisia hallitsevia järjestelmiä voidaan yrittää horjuttaa, mutta vain sisältä käsin. Taiteilijat kuuluvat tehokkaampiin kumouksellisiin, koska he voivat toimia sekä systemaattisesti että yksilöllisesti, kollektiivisten yhteisöjen jäseninä ja yksityisinä vapaina toimijoina. Taiteilijat voivat vahvistaa tai vääristää valtakulttuurin lähettämiä viestiä ja toistaa niitä joko kovalla volyymillä tai hiljaisella hienovaraisuudella siten, että virtaus alkaa lopulta muuttaa suuntaansa.
Babi Babalovilla, Jaakko Pallasvuolla ja Eugène Sundelius von Rosenilla, joiden töistä tämä näyttely muodostuu, on paljon yhteistä. He piirtävät ja kirjoittavat paljon: paperille, tekstiilille ja julkisille pinnoille, kuten seinille tai tietokoneiden ruuduille. He hyväksyvät harvoja rajoja kuvan ja sanan välille ja vielä harvempia teostensa todellisen (fyysisen) ja virtuaalisen läsnäolon välille, tai edes ”työn” ja ”elämän” välille vastakkaisina kokonaisuuksina. Nämä teemat ovat laajasti esillä Instagramissa enimmäkseen muista syistä kuin itsetehostuksen takia.
Tietysti nämä taiteilijat myös eroavat toisistaan. Babi Badalov (Azerbaidžan/Ranska, 1959) tekee paikkasidonnaisen seinämaalauksen ja asettaa näytteille tekstiilille ja paperille tehtyjä teoksia sekä valikoiman taiteilijakirjoja. Hänet tunnetaan kansainvälisesti ”ajatusesineistään” tai ”aakkosornamenteistaan”: sanakuvista tai visuaalisista runoista, jotka viittaavat hänen kauteensa underground-runoilijana ja -taidemaalarina 1980-luvun Leningradissa ja jotka tulkitsevat nykymaailman pahaenteistä tilaa omaperäisissä ”arabeskin” variaatioissa. Niiden mutkittelevat, vaeltavat orientalistiset linjat kuvaavat itse Badalovia, joka toteaa: ”Näinä hirveinä aikoina – kun Syyria, Irak ja Afganistan on kokonaan tuhottu ja on ilmastokatastrofi ja terrorismia – en voi olla suvaitsevainen ja kohtelias kaikesta”.
Badalov kutsu Instagram-tiliään, jossa on yli 43 000 postausta “erittäin yksityiseksi visuaaliseksi päiväkirjaksi”. Siitä huolimatta se on esillä reaaliaikaisesti näyttelyssä kuten myös Eugène Sundelius von Rosenin (Ruotsi, 1991) Instagram-tili. Vaikka Sundelius von Rosen opiskelee vielä Tukholman Kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa, hänen tuotantonsa – piirroksia, sarjakuvakirjoja, animaatioita, performanssiin perustuvia videoteoksia ja runoutta – on jo varsin laaja. Hän loihtii esiin piirretyn maailman, jossa sukupuolettomat ja iättömät hahmot lausuvat ja tekevät mitäänsanomattomia asioita vastakuvana ”ei-piirretyn maailmalle”, jota hän myös valokuvaa taukoamatta. Vaistonvastaisesti tämän ”päiväkirjaelämän” (Sundelius von Rosenin keksimä uudissana) narsistinen taipumus välittyy itseään reflektoivana ja tuotteliaan runollisena maailmassa olemisena. Esillä on runsas valikoima piirrettyjä töitä.
Siinä missä Sundelius von Rosenin politiikka ja poetiikka ovat henkilökohtaisempia ja vähemmän ideologisia kuin Badalovilla (eikä ainoastaan iän ja kokemuksen erojen vuoksi), Jaakko Pallasvuo (Suomi, 1987) yhdistää kummatkin lähestymistavat ironisella särmällä, joka on osoitettu taiteen ekosysteemiin, jossa hän asiantuntevasti asustaa. Hänen sarjakuvamuotoisilla mini-esseillään, jotka käsittelevät satiirisesti tekopyhää omahyväisyyttämme selviytymisestä alusta/valvonta -kapitalismin vallan alla, on lähes 18 000 seuraajaa Instagramissa. Mutta tässä näyttelyssä ne ovat esillä tulostetussa muodossa yhdessä muiden visuaalisten teosten kanssa, jotka on toteutettu eri formaateissa ja eri materiaalein, tai teosten kanssa, joissa liikkuva kuva on välineenä. Pallasvuo saattaa käyttää kieltä – sekä englantia että suomea – laajasti, mutta hänen tuotantonsa on edelleen ensisijaisesti kuvallista.
Babi Badalov
Jaakko Pallasvuo
Eugène Sundelius von Rosen
Dagboken var vårt hemligaste och mest privata rum. Åtminstone trodde vi det. Tänk på alla dagböcker (ibland försedda med ett litet lås) som öppnats och lästs av just dem som beskrivs i föga smickrande ordalag på deras sidor. Det är en vanligt förekommande scen i litteraturen, på teater och bio.
Många dagboksförfattare har drömt – i hemlighet, för sig själva – om att postumt få dela sitt liv med den intresserade allmänheten. Att publicera dagböcker (och författares brev, och konstnärers skiss- och anteckningsböcker) har blivit en hel industri driven av längtan efter förbjuden insikt, och i slutänden förhoppningen att processen ska visa sig vara intressantare än det färdiga resultatet.
Sociala media har påskyndat denna förvandling av det privata till något offentligt. Det verkar som om det privata inte längre existerar. Vi laddar frivilligt upp våra liv på förrädiska plattformar där känsliga uppgifter delas med Gmails och Facebooks och Instagrams verkliga kunder. När dessa sedan förföljer oss med skräddarsydda ”förutsägelser” om vårt beteende känner vi oss bara måttligt störda, fastän deras tankeläsning faktiskt hotar att ta ifrån oss vår mänskliga oförutsägbarhet, vår fria vilja.
Vi kan, som alltid, försöka undergräva sådana dominanta system, men bara inifrån. Och konstnärerna är, som vanligt, de kanske mest effektiva sabotörerna. De kan förstärka eller förvränga budskap som följer den kulturella strömmen och sedan skicka dem tillbaka på så hög volym eller i så subtila tonlägen att strömmen börja vända.
De konstnärskap som utgör denna utställning har flera saker gemensamt. Alla tre tecknar och skriver mer eller mindre konstant: på papper, på textilier, på offentliga plana ytor som väggar eller datorskärmar. De avgränsar ogärna bilder från ord, och undviker helst att skilja mellan verkens verkliga (fysiska) och virtuella (digitala) närvaro, liksom mellan ”arbete” och ”liv” som motpoler. Alla tre håller sig synliga på Instagram, oftast inte för att göra reklam för sig själva.
Förstås är konstnärerna också sinsemellan olika. Babi Badalov (Azerbajdzjan/Frankrike, 1959) utför en platsspecifik väggmålning och visar verk på textil och papper, och dessutom konstnärsböcker i urval. Han är internationellt erkänd för sina ”alfabetiska ornament”: ett slags visuell lyrik i gränslandet mellan bild och ord. De påminner om hans tid som underjordisk poet och målare i åttiotalets Leningrad men tolkar samtidigt dagens värld i säregna variationer av ”arabesken”. Dess slingrande, hemlösa, orientalistiska linjer blir närmast ett självporträtt. Badalov säger: ”I dessa hemska tider – med Syrien, Irak och Afghanistan totalförstörda, med klimatkatastrofen och terrorismen – kan jag inte vara tolerant och beskedlig om allt.”
Badalov kallar sitt instagramkonto, med fler än 43 000 postningar, ”en mycket privat visuell dagbok”. Trots detta kommer det att visas i realtid i utställningen, precis som en annan konstnärs konto. Eugène Sundelius von Rosen (Sverige, 1991) är fortfarande student vid Kgl. Konsthögskolan i Stockholm men har redan en omfattande produktion av teckningar, seriealbum, animationer, performance-baserade videoverk och dikt. Han frammanar en tecknad värld, med könlösa figuranter av obestämbar ålder som gör och säger obestämbara saker i det oändliga och på så sätt blir en motbild till den ”otecknade” värld han samtidigt oupphörligt fotograferar. Tvärtom mot vad man kunde tro framstår de narcissistiska böjelserna i detta ”dagboksliv” (nyordet kommer från honom) som ett självreflekterande och produktivt poetiskt sätt att vara i världen. Ett generöst urval av tecknade verk visas.
Om Sundelius von Rosens politiska hållning och poetik är mer personlig och mindre ideologisk än Badalovs (och inte bara på grund av skillnader i ålder och erfarenhet) förenar Jaakko Pallasvuo (Finland, 1987) båda förhållningssätten med en ironisk udd riktad mot konstens ekosystem, som han som få vet att använda sig av. I korta, essäistiska tecknade serier satiriserar han den hycklande liknöjdhet vi har lagt oss till med för att kunna överleva plattforms- eller övervakningskapitalismen. Serierna har nästan 18 000 följare på Instagram, men här visas de i tryckt form, tillsammans med andra bilder utförda i olika format och material och verk som använder sig av den rörliga bilden. Pallasvuo använder sig visserligen ofta av språket – både engelskan och finskan – men hans konst förblir i högsta grad bildmässig.
